maanantai 13. lokakuuta 2014

Eteisen purku ja sähköistys

Eteisen lattiassa oli päällimmäisenä muovimatto, joka oli liimattu kontaktiliimalla paksuun lattialevyyn, joka taas oli naulattu tiheästi pontattuun puulattiaan. Kaikki ylös, ulos ja lavalle!


Kun lattia oli purettu, kaivettiin puruun väylä sähköputkille. Talon sähkökeskus sijaitsee eteisessä, ja se oli myös tarkoitus uusia. Kaikki sähköt kulkivat pinnassa, me haluttiin ne mahdollisimman hyvin piiloon. Pujoteltiin sähköputket valmiiksi sähkömiestä varten, jotta saatiin myös lattia levytettyä kiinni.


Kaikista putkista saatiin sähköjohdot läpi jyrkistä mutkista huolimatta! Pisimmät johdot/putkitukset ovat jopa viisitoistametrisiä, kun kulkevat olohuoneen taaimmaiseen pistorasiaan saakka.

Sähköjohtokieppejä oli siellä sun täällä.. Keittiössä se sähkäri näköjään puuhaa kuvanottohetkelläkin. :) Kova homma sähköistyksessä, eikä varmaan helpotettu hänen työtä yhtään muuttamalla suunnitelmia puolen tunnin välein.
Vaatehuone ja eteinen

Eteinen näytti tältä viikonlopun uurastuksen jälkeen! Lattiassa on samaa lattialevyä, jota tuli muuallekin. Tämä seinä on tarkoitus puhkaista sitten, kun yläkerta on valmis, ja kääntää portaat tulemaan tästä eteiseen.
 Ja mitä sähköistykseen tulee.. Ei varmaan tarvitse perustella ;)
Vanha sähkökeskus

Uusi sähkökeskus.

2 kommenttia:

  1. Ei niitä johtoja putkissa tai ei, saa tuonne lattiapurujen sekaan asentaa.

    VastaaPoista
  2. Sähköjohtoja EI saa ikinä asentaa lämmöneristeen sisään, ei edes putkitettuna. Johtimet ei pääse jäähtymään jos ne on purujen seassa, kuormitettavuus alenee ja myöskin johdineristeiden sulaminen on mahdollista paljon kuormitetuissa ryhmissä (esim. liesi, kiuas, varaaja jne.) Tukesille ilmoitus siitä yrityksestä joka on hyväksynyt tuon virheellisen asennuksen.

    VastaaPoista